Liity jäseneksi

Julkisen alan viestijät ry 2022 – 

Julkisen alan tiedottajat ry:n nimi vaihtui vuonna 2022 muotoon Julkisen alan viestijät ry. Lyhenteenä säilyi käyttöön vakiintunut JAT ry. 

Julkisen alan tiedottajat ry 1993-2022

Julkisen alan tiedottajat ry syntyi vuonna 1993, kun Kunnalliset tiedottajat ry (perustettu 1977) ja Valtionhallinnon tiedottajat (perustettu 1977) yhdistivät voimansa koko julkisen alan viestijöiden yleishyödylliseksi yhteisöksi. Aiemmin julkisen alan tiedottajat olivat olleet perustamassa vuonna 1947 alan ensimmäistä järjestöä, Tiedotusmiehet ry, joka yhdistyi Suomen henkilöstölehtien yhdistykseen vuonna 1978 ja otti nimekseen Suomen tiedottajien liitto, nykyisin Procom ry, Viestinnän ammattilaiset.

JAT, ProCom ja viestintäalan ammattijärjestö Viesti ry tekevät paljon yhteistyötä muun muassa tutkimuksen alueella ja Viestinnän eettisessä neuvottelukunnassa (VEN). Viestinnän ammattilaisten määrä on kasvanut voimakkaasti myös julkisella alalla vuosikymmenestä toiseen. Viestinnästä on tullut merkittävä, eri aloja yhdistävä ja poikkileikkaava modernin yhteiskunnan ammattiala. 

JATin puheenjohtajat 1993 –

2021 – 2023 Nilla Hietamäki, Verohallinto, Metsäkeskus (varapj. 2021 – 2022 Helena Torkko, 2022 – 2023 Pia-Maria Jokipii)
2019 – 2021 Salli Hakala, Helsingin yliopisto (varapj. Sari-Leena Lund)
2017 – 2019 Sari-Leena Lund, Hyvinkään kaupunki (varapj. Eeva Penttilä)
2013 – 2017 Päivi Kari, Kilpailu- ja kuluttajavirasto (varapj. Hannu Waher)
2009 – 2013 Sirpa Lotsari, Evira (varapj. Katri Myllykoski)
2007 – 2009 Katri Myllykoski, Rautatievirasto (varapj. Hannu Waher)
2005 – 2007 Katri Myllykoski, Kuntaliitto,YTHS (varapj. Anna Lauttamus-Kauppila) 
2002 – 2005 Anna Lauttamus-Kauppila, Viestintävirasto (varapj. Hannu Waher)
2000 – 2002 Anna Lauttamus-Kauppila,Väestörekisterikeskus (varapj. Hannu Ylilehto)
1998 – 2000 Sirkka Mäkeläinen, Helsingin kaupunki (varapj. Virpi Viertola)
1996 – 1998 Pertti Mustonen, Helsingin kaupunki (varapj. Sirkka Mäkeläinen)
1993 – 1996 Antti Nuorivuori, Kotkan kaupunki (varapj. Sirkka Mäkeläinen)

JATin kunniajäsenet

JATin hallitus voi valita kunniajäseneksi yhdistyksen toiminnassa erityisen aktiivisesti mukana olleita tai yhdistyksen tavoitteita ansiokkaasti edistäneitä henkilöitä. Kunniajäsenillä ei ole jäsenmaksuvelvollisuutta.  

Päivi Kari
JATin puheenjohtaja 2013 -2017, rahastonhoitaja 2006 – 2013, 2017 – 2020 ja 2021-, kunniajäsen 2021 –

Anna Lauttamus-Kauppila
JATin puheenjohtaja 2000-2005, varapuheenjohtaja 2005-2007, kunniajäsen 2013-

Sirpa Lotsari
JATin puheenjohtaja 2009-2013, kunniajäsen 2013-

Sari-Leena Lund
JATin puheenjohtaja 2017 – 2019, varapuheenjohtaja 2019 – 2021, kunniajäsen 2021-

Pertti Mustonen
JATin puheenjohtaja 1996-1998, kunniajäsen 2013 –

Katri Myllykoski
JATin puheenjohtaja 2005-2009, varapuheenjohtaja 2009-2013, kunniajäsen 2013 –

Helinä Mäenpää
Aktiivijäsen, ottanut kolme kertaa vastuulleen Viestintäpäivien organisoinnin Jyväskylässä, kunniajäsen 2020 –

Sirkka Mäkeläinen
JATin varapuheenjohtaja 1993-1998, puheenjohtaja 1998-2000, kunniajäsen 2013 –

Tiina Salo
JATin ja ProComin jäsenistöä hyödyttävän, monipuolisen yhteistyön edistäminen ProComin toiminnanjohtajana 2000-2005, kunniajäsen 2013 – 

Jari Seppälä   
JATin perustajajäsen ja pitkäaikainen hallituksen jäsen, merkittävä julkisen alan viestinnän kehittäjä Kuntaliiton viestintäjohtajana, kunniajäsen 2022 – 

Hannu Waher
JATin hallituksen jäsen 2000-2019, josta varapuheenjohtajana 2002-2005, 2007-2009 ja 2013-2017, kunniajäsen 2020 –

JATin kultaisen ansiomerkin saajat

JATin hallitus voi myöntää merkin työssään erityisen ansioituneelle julkisen viestinnän ammattilaiselle, joka nauttii kollegoidensa arvostusta. Kultaisia ansiomerkkejä on myönnetty vuodesta 1999 lähtien. 

2022

viestintäasiantuntija Päivi Kari, maa- ja metsätalousministeriö

2021

viestintäjohtaja Päivi Anttikoski, valtioneuvoston kanslia
viestintäjohtaja Heini Moisio, Lahden kaupunki 

2020

viestintäpäällikkö Nilla Hietamäki, Verohallinto, some-tiimi 

2019

asiantuntija Meira Pappi, ulkoministeriön maakuvayksikkö

2018

alivaltiosihteeri Päivi Nerg

2016 

valtiotieteiden tohtori Elisa Juholin 
internet-päätoimittaja Mika Lappalainen, Helsingin kaupunki

2015 

viestintäjohtaja Päivi Rainio, Vantaan kaupunki
viestintäpäällikkö Aila Rajamäki, Tampereen kaupunki 

2014

viestintäpäällikkö Tarja Tamminen, Valvira
viestintäpäällikkö Seija Kauppinen, Kela 

2013 

viestintäpäällikkö Leena-Maija Jyllikoski, valtiovarainministeriö
viestintäkoordinaattori Raija Heino, Kuntaliitto

2011 

Marianna Kankare-Loikkanen, Helsingin kaupunginorkesteri
Pirjo Korvola, Verohallinto 

2010 

viestintäjohtaja Anna Lauttamus-Kauppila, Viestintävirasto

2008 

viestintäjohtaja Sirkka Keränen, Oulun kaupunki
internet-päätoimittaja Leila Oravisto, Helsingin kaupunki

2007 

viestintäpäällikkö Marli Masalin, Helsingin kaupungin rakennusvirasto 
viestintäpäällikkö Timo Saarinen, Ratahallintokeskus

2006 

viestintäpäällikkö Helinä Mäenpää, Jyväskylän kaupunki 
viestintäpäällikkö Katriina Palmroth, YTV 

2005 

verkkopäätoimittaja Eevali Kontio, Vantaan kaupunki 

2004 

viestintäjohtaja Kaija Nousiainen, Kuopion kaupunki

2003 

tiedotuspäällikkö Marjo Timonen, eduskunta  

2001 

viestintäjohtaja Katariina Kivistö, liikenne- ja viestintäministeriö
tiedonvälitysyksikön tulosjohtaja Sirkka Mäkeläinen, Stakes
viestintäjohtaja Jari Seppälä, Tampereen kaupunki 

2000 

Antti Nuorivuori, Kotkan kaupunki
Yrjö Länsipuro, EU-puheenjohtajuustiedotus,  ulkoministeriö

1999 

Irmeli Paavola, Ilmailulaitos
Pertti Mustonen, Helsingin kaupunginkanslia

JATin toimintakertomukset 

2022 (PDF)
2021 (pdf)
2020 (PDF)
2019 (PDF)

Tutustu myös julkisen alan viestinnän historiaan

Kivistö, Katariina 15.3.2013. JAT ry:n 20-vuotisjuhlaseminaarin esitysmateriaali: Viestintä ammattina – työnkuvan muutokset ja paineissa jaksaminen. (pdf)

Liity jäseneksi
JAT logo - Julkisen alan tiedottajat