Liity jäseneksi

Viestintäpäivät 29.–30.9.2022 Turussa

Näkymä Turun kaupungista

Viestintäpäivät Turussa 29.–30.9.2022, teemana luottamus, tunne ja viestintä

Vaikuttavaan viestintään tarvitaan sekä faktoja että sydäntä. Asiakkaiden, sidosryhmien ja työntekijöiden – sekä nykyisten että tulevien – luottamus pitää ansaita ja lunastaa uudelleen joka päivä. Tilanteet ovat nopeita ja maine voi helposti saada kolhuja.

Viestinnällä on merkittävä rooli organisaation luottamuksen ja brändin rakentamisessa, oli kyse sitten asiakassuhteista, mediatyöstä tai rekrytointiviestinnästä. 

Viimeiset pari vuotta ovat lisäksi panneet uusiksi niin viestinnän työtavat kuin toiminnankin. Kaikesta on pitänyt pystyä viestimään selkeästi, ajantasaisesti ja jopa rauhoittelevasti unohtamatta normaalille toiminnalle asetettuja tavoitteita. Millaisia työkaluja ja valmiuksia se vaatii viestijöiltä?

Kuulemme kiinnostavia tapausesimerkkejä ja saamme alan johtavien asiantuntijoiden vinkkejä siihen, miten viestinnällä voidaan vaikuttaa luottamuksen rakentumiseen ja maineen vaalimiseen, ja miten viestinnässä pidetään pää kylmänä mutta sydän lämpimänä. 

Koko kahden päivän tilaisuuden hinta on vain 375 euroa (sisältää kokouskahvit ja -lounaat sekä illallisen Hamburger Börsissä).

Ilmoittautumisaika Viestintäpäiville on päättynyt. 

Ohjelma 

Torstai 29.9.2022

9.30–10 Ilmoittautuminen ja tervetulokahvi 

10–10.05 Tervetuloa, JAT ry:n puheenjohtaja Nilla Hietamäki

10.05–10.20 Turun kaupungin tervehdys, pormestari Minna Arve

10.20–11.15 Näin Turku puhuu ja tältä Turku näyttää, Turun kaupungin viestintäjohtaja Saara Malila   

11.15–12.15 Kun kriisit menevät ihon alle – sydän mukaan aivojen kaveriksi, kriisiviestinnän asiantuntija Taneli Hassinen, Functos  

12.15–13.15 Lounas

13.15–15.45 Älä tule paha maine, tule hyvä maine. Alustus ja ryhmätyö, sisältöstrategi ja viestintävalmentaja Kati Keronen, Valoria: Miten rakennetaan organisaation mainetta ja brändiä pitkäjänteisesti? Miten saavutetaan ja pidetään asiakkaiden ja sidosryhmien luottamus? Viestinnällä on tärkeä rooli asiakas-kokemuksen rakentamisessa ja maineen vaalimisessa. Sisältöstrategi ja viestintävalmentaja Kati Keronen alustaa ja fasilitoi ryhmätyön, jossa paneudumme ja saamme työkaluja näihin aiheisiin.

Iltapäiväkahvit sopivassa välissä. 

Iltaohjelma

18 Cocktail-tilaisuus, Scandic Hamburger Börs, Kauppiaskatu 6

18.30 Illallinen, Scandic Hamburger Börs  

Perjantai 30.9.2022  

8.30–9 Aamukahvit

9–9.45 Opiskelijakaupunki Turku -yhteistyö (kaupungin maine opiskelijakaupunkina), viestintäjohtaja Anne Paasi, Turun yliopisto & erityisasiantuntija Anssi Kaisti, Turun kaupunki 

9.45–10.30 Rekrytointiviestinnästä, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin viestintäjohtaja Maria Roos 

10.30–11.30 Kriisin jälkeen tulee – uusi kriisi. Onko kriiseistä tullut osa arkipäiväämme? Lounais-Suomen poliisilaitoksen viestintäpäällikkö Anna Saarenoja

11.30–12.30 Lounas

12.30–13.30 Kriisiuutinen yllättää aina. Mitä viestintä vastaa, kun taivas putoaa? FM, journalisti, media-asiantuntija ja yrittäjä Riitta Monto, Dicto 

13.30–13.40 Jaloittelutauko

13.40–14.10 Yllätysohjelma, runoryhmä Allit

14.10–14.20 Kiitokset ja hyvää matkaa, JAT ry:n puheenjohtaja Nilla Hietamäk

Järjestämme tapahtuman terveysturvallisesti ja noudatamme voimassa olevia ohjeistuksia. 

Pidätämme oikeuden muutoksiin ohjelmassa. 

Lisätietoja
jasenasiat(at)jat.fi

Muuta infoa 

Kokouspaikka
Turun kaupungintalo, Aurakatu 2.

Majoittuminen

Osallistujat voivat majoittua haluamallaan tavalla. JATille on varattu huonekiintiö Scandic Hamburger Börsistä, Kauppiaskatu 6. Puh. 0300 308 420, hamburgerbors@scandichotels.com. Varausta tehtäessä on mainittava tunnus ”JAT Viestintäpäivät”.

Huonehinnat
Kahden hengen huone 151 e
Yhden hengen huone 131 e

Huonevarauksen voi peruuttaa veloituksetta viimeistään 29.8.2022.

Etäisyydet
Kokouspaikan ja hotellin etäisyys on noin 400 metriä.

Kävelymatka kokouspaikalle linja-autoasemalta noin 1,2 km (n. 15 min) ja rautatieasemalta Helsingin suunnasta Kupittaan rautatieasemalta (Helsingin suunnasta ei pääse päärautatieasemalle kaksoisraiteen rakentamisen vuoksi) noin 1,9 km (n. 28 min) ja Tampereen suunnasta päärautatieasemalta n. 1,3 km (n. 19 min).

Keskustaan pääsee kätevästi myös Föli-busseilla, kertamaksu 3 e, voi maksaa pankkikortilla.

Juna- ja bussiyhteydet kannattaa tarkistaa osoitteesta www.perille.fi.

Peruutusehdot

Ilmoittautumisaika on päättynyt perjantaina 2.9.2022. Osallistumismaksu laskutetaan ilmoittautumislomakkeella annettujen tietojen perusteella etukäteen. Ilmoittautunut voi vaihtaa tilalleen toisen henkilön omasta organisaatiostaan.

Ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen tehdyistä peruutuksista peritään 50 % osallistumismaksusta. Jos peruutuksen syystä toimitetaan lääkärintodistus, JAT veloittaa yhdistykselle aiheutuneista kuluista 50 euroa. Jos peruutusta ei tehdä ja osallistuja jättää saapumatta tilaisuuteen, laskutetaan koko osallistumismaksu. JAT sitoutuu tarvittaessa ilmoittamaan tapahtuman peruutuksesta viimeistään viikkoa ennen tapahtumaa. Jos tapahtuma perutaan sen jälkeen, JAT korvaa mahdolliset peruutuksesta aiheutuneet kustannukset, jos peruuntuminen johtuu JATista itsestään.

Niin sanotuissa force majeure -tapauksissa kustannuksia ei korvata.

Pari sanaa puhujista

Viestintäpäivien puhujat ovat tunnettuja ammattilaisia. Lue lisää puhujien esittelysivulta

Oheistarjous

Turun Messukeskus tarjoaa Viestintäpäivien osallistujille ilmaisen sisäänpääsyn Turun Kirjamessuille (30.9.–2.10.2022, teemana tänä vuonna kuvataiteet). Samalla lipulla pääsee myös samanaikaisille Turun ruoka- ja viinimessuille. Liput jaetaan Viestintäpäivien osallistujille torstaiaamuna ilmoittautumisen yhteydessä.

Tutustu tarkemmin
www.kirjamessut.fi/
www.turunmessukeskus.fi/tapahtuma/turun-ruoka-ja-viinimessut/ 

 

Liity jäseneksi
JAT logo - Julkisen alan tiedottajat