Liity jäseneksi
Uutiset

JATin kultainen ansiomerkki Nilla Hietamäelle Veron some-tiimistä, kunniajäseniksi Helinä Mäenpää ja Hannu Waher

JATin kultaisen ansiomerkin sai tänä vuonna Nilla Hietamäki, joka on tuonut henkilöverotuksen viestintäpäällikkönä viestittävät aiheet some-työhön. Henkilöasiakkaille digitaaliset palvelut avautuivat OmaVerossa. Kun kohteena on 5,5 miljoonaa suomalaista, viestintä on lievästi kuvattuna haastava tehtävä. Palkansaajat, yrittäjät, yritystä perustavat, freelancerit, maataloudenharjoittajat, opiskelijat, eläkeläiset, eläkkeelle jäävät, ulkomaalaiset jne. ovat erilaisia kohderyhmiä, joille OmaVero yksi yhteinen palvelu.

Nilla Hietamäen inspiroimana Veron some-tiimi kehitti yhdessä luovia ratkaisuja, huumorin voimalla. Julkista kiitosta tuli erityisesti verokuiskaajasta (#verokuiskaaja) ja Me Korhoset –perheen hahmoista, jonka Vero toteutti yhdessä Kelan kanssa. Nilla Hietamäki korostaa ottaessaan palkintoa vastaa, että koko tiimi sen ansaitsee.

– Esimiehenä ja tiiminvetäjänä olen tuonut sometiimille tavoitteet, mahdollistanut heille onnistumisen, raivannut esteitä, kannustanut ja sparrannut, sanoo viestintäpäällikkö Nilla Hietamäki, joka on myös JATin aktiivinen jäsen.

Verohallinnon viestinnässä on ollut käytössä koko pakki: Vero.fi, Uutiskirjeet, Webinaarit, Videot, Blogi, Media, Sidosryhmät sekä kaikissa näissä some. Verkkosivujen kävijäluvut reilusti tuplaantuneet viidessä vuodessa lähelle 25 miljoonaa. Samalla verokuiskaaja ASRM kuiskaa kahisevaa, joka kotiin jaettua paperiesitettä.

Lisäksi JATin hallitus nimesi kaksi kunniajäsentä: Jyväskylän kaupungin viestintäjohtaja Helinä Mäenpää. Perusteluina aktiivisuus JATin toiminnassa, erityisesti Viestintäpäivien kutsuminen Jyväskylään kolme kertaa, ja kaupungin viestintäihmisten lähettäminen aina JATIn viestintäpäiville. Tälläkin kertaa Helinä Mäenpään panos päivien onnistumiselle oli ratkaisevaa. Lämpimät kiitokset Jyväskylän tiimille! Samoin kunniajäseneksi nimettiin JATin hallituksen pitkäaikainen ja aktiivinen jäsen viestintäasiantuntija Hannu Waher Turun kaupungin viestinnästä.

Kuva: Petteri Kivimäki, valokuvaaja/ photographer. T:mi Kamera-Petteri
Liity jäseneksi
JAT logo - Julkisen alan tiedottajat