Liity jäseneksi
Uutiset

Korona sävytti Viestintäpäivät – Ähky jatkuu, Toivo siintää tulevaisuudessa

Olipa kerran JATin viestintäpäivät 12.-13.3. ja niiden korona-jatkot. Huh! Jyväskylässä oli koolla yli 50 jattilaista. Olímme varautuneet: käsidesit, etäisyydet, Emme kättele, emmekä halaa – saa sentään hymyillä -laput ja videoyhteydet ym. Vähällä oli, ettei päiviä peruttu. Arvioimme riskin, ja varoitimme osallistujia, että epidemia-alueilta ei siinä vaiheessa saanut enää tulla paikan päälle. Se oli viimeinen julkinen iso kokoontuminen meille kaikille. Samalla hieno vertaistuki ja hyvien käytäntöjen jakamishetki tauoilla.

12.3. Viestintäpäivien ensimmäisenä päivänä saimme kuulla maan hallituksen ensimmäiset rajoitukset: kaikki yli 500 hengen kokoontumiset toukokuun loppuun mennessä kielletty. Viimeistään tuosta hetkestä alkaen monen osallistujan piti seurata organisaationsa Intraa, viestejä ja somea. Vain pari kuntien viestintäpäällikköä joutui jo ensimmäisenä päivänä lähtemään asemapaikalleen. Päivien esitykset ovat verkossa JATin sivuilla Viestintäpäivien ohjelman kohdalla.

JAT Viestintäpäivät 2020
Petteri Kivimäki, valokuvaaja/ photographer. T:mi Kamera-Petteri
Liity jäseneksi
JAT logo - Julkisen alan tiedottajat